top of page

Kokeilemalla ilmaiseksi saat koko sisältömme käyttöösi viikon ajaksi. Kokeilu päättyy automaattisesti, etkä sitoudu mihinkään.

Saman aiheen kursseja

Vieraita bassomaailman huipulta - Michael Manring

tarinoita ja kokemuksia musiikin kansainväliseltä huipulta
superammattilaisten bassolinjoja
superammattilaisten käyttämiä soittimia ja laitteita

Vieraita bassomaailman huipulta - Michael Manring

Rockwayllä on ollut suuri onni saada toisinaan studiolleen vierailulle ulkomaisia koko musiikkimaailmassa tunnettuja ja arvostettuja tähtiä. Kameran eteen istutetut vieraat ovat kertoilleet kiinnostavia juttuja muun muassa omasta muusikonurastaan, soittamastaan musiikista ja käyttämistään soittopeleistä.

Tämän kurssin oppitunnit käsittelevät siis monenmoisia asioita maan ja taivaan väliltä. Kaikki oppitunnit ovat englanninkielisiä, mutta pääkohdat asiasisällöstä on suomennettu. Mielenkiintoisten tarinoiden lisäksi oppitunneilla on myös upeaa musisointia.

Michael Manring on vuonna 1960 syntynyt yhdysvaltalainen basisti. Hän vieraili Rockwayllä marraskuussa 2011.

Tämä kurssi on päivittyvä.  Seuraava osa julkaistaan

Odotellessa, voit tutustua muihin kursseihimme!

Kurssin sisältö

1.

1

1.

1.

NULL

Julkaisupäivä

1.

1

Michael Manring, esittely ja filosofointia

1

Michael Manring esittelee itseään ja ajatuksiaan musiikista ja elämästä.

Michael Manring, esittely ja filosofointia

1.

11:09

Julkaisupäivä

Michael Manring, esittely ja filosofointia

1

Michael Manring, opinnoista ja vaikutteista, osa 1

1

Michael Manring puhuu musiikinopinnoistaan ja musiikillisista vaikutteistaan.

Michael Manring, opinnoista ja vaikutteista, osa 1

1.

02:42

Julkaisupäivä

Michael Manring, opinnoista ja vaikutteista, osa 1

1

Michael Manring, opinnoista ja vaikutteista, osa 2

1

Michael Manring puhuu musiikinopinnoistaan ja musiikillisista vaikutteistaan. Osa 2.

Michael Manring, opinnoista ja vaikutteista, osa 2

1.

03:22

Julkaisupäivä

Michael Manring, opinnoista ja vaikutteista, osa 2

1

Michael Manring, opinnoista ja vaikutteista, osa 3

1

Michael Manring puhuu musiikinopinnoistaan ja musiikillisista vaikutteistaan. Osa 3.

Michael Manring, opinnoista ja vaikutteista, osa 3

1.

08:37

Julkaisupäivä

Michael Manring, opinnoista ja vaikutteista, osa 3

1

2.

1

2.

1.

NULL

Julkaisupäivä

2.

1

Michael Manring, rytmiikkaa, osa 1

1

Michael Manring puhuu erilaisista rytmisistä mahdollisuuksista bassonsoitossa.

Michael Manring, rytmiikkaa, osa 1

1.

04:17

Julkaisupäivä

Michael Manring, rytmiikkaa, osa 1

1

Michael Manring, rytmiikkaa, osa 2

1

Michael Manring puhuu erilaisista rytmisistä mahdollisuuksista bassonsoitossa. Osa 2.

Michael Manring, rytmiikkaa, osa 2

1.

06:42

Julkaisupäivä

Michael Manring, rytmiikkaa, osa 2

1

Michael Manring ja EBow

1

Osana melodista lähestymistapaa bassonsoittoon käyttää Michael Manring monesti EBow-laitetta.

Michael Manring ja EBow

1.

07:54

Julkaisupäivä

Michael Manring ja EBow

1

Michael Manring ja EBow, osa 2

1

Osana melodista lähestymistapaa bassonsoittoon käyttää Michael Manring monesti EBow-laitetta. Osa 2.

Michael Manring ja EBow, osa 2

1.

05:30

Julkaisupäivä

Michael Manring ja EBow, osa 2

1

3.

1

3.

1.

NULL

Julkaisupäivä

3.

1

Michael Manring, melodisuus ja tonaliteetti, osa 1

1

Länsimaisessa musiikissa useimmiten 7 eri nuottia luo yhden tonaliteetin. Duuri ja molli ovat yleisimmät mutta eivät ainoat vaihtoehdot.

Michael Manring, melodisuus ja tonaliteetti, osa 1

1.

08:09

Julkaisupäivä

Michael Manring, melodisuus ja tonaliteetti, osa 1

1

Michael Manring, melodisuus ja tonaliteetti, osa 2

1

Länsimaisessa musiikissa sointukulut liikkuvat eri sointujen välillä, kun taas intialaisessa musiikissa tonaalinen keskipiste pysyy tyypillisesti paikallaan pitkiäkin aikoja.

Michael Manring, melodisuus ja tonaliteetti, osa 2

1.

03:29

Julkaisupäivä

Michael Manring, melodisuus ja tonaliteetti, osa 2

1

Michael Manring, melodisuus ja tonaliteetti, osa 3

1

Tällä oppitunnilla Michael Manring kertoo vielä muutamia ajatuksia intialaisen musiikin tonaliteetista.

Michael Manring, melodisuus ja tonaliteetti, osa 3

1.

04:18

Julkaisupäivä

Michael Manring, melodisuus ja tonaliteetti, osa 3

1

4.

1

4.

1.

NULL

Julkaisupäivä

4.

1

Michael Manring ja basson eri viritykset, osa 1

1

Virittämällä bassokitaran normaalista poikkeavalla tavalla voi löytää uusia sävyjä musiikkiinsa.

Michael Manring ja basson eri viritykset, osa 1

1.

04:26

Julkaisupäivä

Michael Manring ja basson eri viritykset, osa 1

1

Michael Manring ja basson eri viritykset, osa 2

1

Jatketaan bassokitaran eri virityksien parissa. Osa 2.

Michael Manring ja basson eri viritykset, osa 2

1.

06:41

Julkaisupäivä

Michael Manring ja basson eri viritykset, osa 2

1

Michael Manring ja basson eri viritykset, osa 3

1

Jatketaan bassokitaran eri virityksien parissa. Osa 3.

Michael Manring ja basson eri viritykset, osa 3

1.

03:38

Julkaisupäivä

Michael Manring ja basson eri viritykset, osa 3

1

Michael Manring ja basson eri viritykset, osa 4

1

Jatketaan vielä bassokitaran eri virityksien parissa myös esimerkin kautta. Osa 4.

Michael Manring ja basson eri viritykset, osa 4

1.

03:49

Julkaisupäivä

Michael Manring ja basson eri viritykset, osa 4

1

Michael Manring, loppusanat

1

Michael Manringin loppusanat oppituntikokonaisuuteensa. Lopussa vielä minuuttitolkulla upeaa soittoa.

Michael Manring, loppusanat

1.

08:32

Julkaisupäivä

Michael Manring, loppusanat

1

Kurssin opettaja

Michael Manring

Michael Manring on legendaarinen bassovirtuoosi, joka on erityisesti nauhattoman basson mestari. Oppitunnit englanniksi, suomennettuna.

Add a Title

Add a Title

Saat rajattoman pääsyn kaikkeen sisältöömme ilman sitoumuksia

Slush top 20

INNOSUOMI-voittaja

bottom of page