top of page

Kokeilemalla ilmaiseksi saat koko sisältömme käyttöösi viikon ajaksi. Kokeilu päättyy automaattisesti, etkä sitoudu mihinkään.

Saman aiheen kursseja

Säestäminen pianolla

säestämisen perustekniikoita
käyttökelpoisia komppeja eri tyyleistä
kolmisointujen ja nelisointujen eri käännösten käyttöä
tunnettuja kappaleita

Säestäminen pianolla

Tervetuloa Säestäminen pianolla -kurssille!

Tällä kurssilla opiskellaan ja harjoitellaan erilaisia säestämistekniikoita. Opiskelulla käytetään helppoja sointukiertoja, jolloin voidaan keskittyä erityisesti komppien motoriikan harjoitteluun.

Ennen tämän kurssin aloittamista olisi hyvä osata pianonsoiton alkeistekniikkaa ja tavallisimpien sointutyyppien sekä niiden eri käännösten muodostaminen.

Kurssin opettajana toimii Jasse Varpama, jonka opastuksella soitonopiskelu on hauskaa ja juuri sopivan rentoa.

Kurssi on jaettu seitsemään viikon jaksoon, jotta eteneminen on tavoitteellisempaa ja uutta opittavaa tulee sopivalla tahdilla. Tämä on luonnollisesti suuntaa-antava suositus, sillä jokaisen oppimisvauhti ja ajankäytön mahdollisuudet ovat erilaisia. Ennen seuraavaan kurssiin etenemistä olisi kuitenkin tärkeää osata tällä kurssilla opetetut asiat kohtuullisen sujuvasti.

Tämä kurssi on päivittyvä.  Seuraava osa julkaistaan

Odotellessa, voit tutustua muihin kursseihimme!

Kurssin sisältö

Viikko 1 - Johdatus säestämiseen ja ensimmäiset kompit

1

Viikko 1 - Johdatus säestämiseen ja ensimmäiset kompit

1.

NULL

Julkaisupäivä

Viikko 1 - Johdatus säestämiseen ja ensimmäiset kompit

1

Johdatus säestämiseen

1

Tällä oppitunnilla Jasse Varpama johdattaa sinut säestämisen pariin.

Johdatus säestämiseen

1.

01:03

Julkaisupäivä

Johdatus säestämiseen

1

Beat-komppi (kolmisoinnut) - Opetus

1

Tällä oppitunnilla opetellaan beat-komppi kolmisointuja käyttäen.

Beat-komppi (kolmisoinnut) - Opetus

1.

02:10

Julkaisupäivä

Beat-komppi (kolmisoinnut) - Opetus

1

Beat-komppi (kolmisoinnut) - Harjoitus

1

Tällä oppitunnilla harjoitellaan beat-komppia kolmisoinnuilla yhdessä Jasse Varpaman kanssa.

Beat-komppi (kolmisoinnut) - Harjoitus

1.

01:10

Julkaisupäivä

Beat-komppi (kolmisoinnut) - Harjoitus

1

Beat-komppi (nelisoinnut) - Opetus

1

Tällä oppitunnilla opetellaan nelisoinnut beat-komppiin.

Beat-komppi (nelisoinnut) - Opetus

1.

00:55

Julkaisupäivä

Beat-komppi (nelisoinnut) - Opetus

1

Beat-komppi (nelisoinnut) - Harjoitus

1

Tällä oppitunnilla harjoitellaan edellisellä oppitunnilla opeteltua beat-komppia.

Beat-komppi (nelisoinnut) - Harjoitus

1.

01:14

Julkaisupäivä

Beat-komppi (nelisoinnut) - Harjoitus

1

Balladi-komppi (kolmisoinnut) - Opetus

1

Tällä oppitunnilla opetellaan balladi-tyylinen komppaus kolmisoinnuilla.

Balladi-komppi (kolmisoinnut) - Opetus

1.

01:29

Julkaisupäivä

Balladi-komppi (kolmisoinnut) - Opetus

1

Balladi-komppi (kolmisoinnut) - Harjoitus

1

Tällä oppitunnilla harjoitellaan balladi-komppausta kolmisoinnuilla yhdessä Jasse Varpaman kanssa.

Balladi-komppi (kolmisoinnut) - Harjoitus

1.

01:13

Julkaisupäivä

Balladi-komppi (kolmisoinnut) - Harjoitus

1

Balladi-komppi (nelisoinnut) - Opetus

1

Tällä oppitunnilla opetellaan balladi-tyylistä komppausta nelisoinnuin.

Balladi-komppi (nelisoinnut) - Opetus

1.

00:46

Julkaisupäivä

Balladi-komppi (nelisoinnut) - Opetus

1

Balladi-komppi (nelisoinnut) - Harjoitus

1

Tällä oppitunnilla harjoitellaan balladi-komppausta nelisoinnuilla yhdessä Jasse Varpaman kanssa.

Balladi-komppi (nelisoinnut) - Harjoitus

1.

01:15

Julkaisupäivä

Balladi-komppi (nelisoinnut) - Harjoitus

1

Beat-komppi, D-duuri - Opetus

1

Tällä oppitunnilla opetellaan beat-komppi D-duurissa.

Beat-komppi, D-duuri - Opetus

1.

01:49

Julkaisupäivä

Beat-komppi, D-duuri - Opetus

1

Beat-komppi , D-duuri (kolmisoinnut) - Harjoitus

1

Tällä oppitunnilla harjoitellaan beat-komppia D-duurissa kolmisoinnuilla.

Beat-komppi , D-duuri (kolmisoinnut) - Harjoitus

1.

01:14

Julkaisupäivä

Beat-komppi , D-duuri (kolmisoinnut) - Harjoitus

1

Beat-komppi , D-duuri (nelisoinnut) - Harjoitus

1

Tällä oppitunnilla harjoitellaan beat-komppia D-duurissa nelisoinnuilla.

Beat-komppi , D-duuri (nelisoinnut) - Harjoitus

1.

01:13

Julkaisupäivä

Beat-komppi , D-duuri (nelisoinnut) - Harjoitus

1

Balladi-komppi, D-duuri - Opetus

1

Tällä oppitunnilla opetellaan balladi-komppi D-duurista.

Balladi-komppi, D-duuri - Opetus

1.

01:06

Julkaisupäivä

Balladi-komppi, D-duuri - Opetus

1

Balladi-komppi, D-duuri (kolmisoinnut) - Harjoitus

1

Tällä oppitunnilla harjoitellaan soittamaan balladi-komppia D-duurista kolmisoinnuilla yhdessä Jasse Varpaman kanssa.

Balladi-komppi, D-duuri (kolmisoinnut) - Harjoitus

1.

01:14

Julkaisupäivä

Balladi-komppi, D-duuri (kolmisoinnut) - Harjoitus

1

Balladi-komppi, D-duuri (nelisoinnut) - Harjoitus

1

Tällä oppitunnilla harjoitellaan soittamaan balladi-komppia D-duurista nelisoinnuilla yhdessä Jasse Varpaman kanssa.

Balladi-komppi, D-duuri (nelisoinnut) - Harjoitus

1.

01:15

Julkaisupäivä

Balladi-komppi, D-duuri (nelisoinnut) - Harjoitus

1

Viikko 2 - Beguine- ja rock-kompit

1

Viikko 2 - Beguine- ja rock-kompit

1.

NULL

Julkaisupäivä

Viikko 2 - Beguine- ja rock-kompit

1

Beguine-komppi (kolmisoinnut) - Opetus

1

Tällä oppitunnilla opetellaan beguine-komppi kolmisoinnuilla.

Beguine-komppi (kolmisoinnut) - Opetus

1.

01:30

Julkaisupäivä

Beguine-komppi (kolmisoinnut) - Opetus

1

Beguine-komppi (kolmisoinnut) - Harjoitus

1

Tällä oppitunnilla harjoitellaan soittamaan beguine-komppia kolmisoinnuilla.

Beguine-komppi (kolmisoinnut) - Harjoitus

1.

01:14

Julkaisupäivä

Beguine-komppi (kolmisoinnut) - Harjoitus

1

Beguine-komppi (nelisoinnut) - Opetus

1

Tällä oppitunnilla opetellaan beguine-komppausta nelisoinnuilla.

Beguine-komppi (nelisoinnut) - Opetus

1.

01:01

Julkaisupäivä

Beguine-komppi (nelisoinnut) - Opetus

1

Beguine-komppi (nelisoinnut) - Harjoitus

1

Tällä oppitunnilla harjoitellaan beguine-komppausta nelisoinnuilla yhdessä Jasse Varpaman kanssa.

Beguine-komppi (nelisoinnut) - Harjoitus

1.

01:15

Julkaisupäivä

Beguine-komppi (nelisoinnut) - Harjoitus

1

Rock-komppi - Opetus

1

Tällä oppitunnilla opetellaan rock-komppausta.

Rock-komppi - Opetus

1.

01:50

Julkaisupäivä

Rock-komppi - Opetus

1

Rock-komppi - Harjoitus

1

Tällä oppitunnilla harjoitellaan rock-komppausta Jasse Varpaman kanssa.

Rock-komppi - Harjoitus

1.

00:43

Julkaisupäivä

Rock-komppi - Harjoitus

1

Viikko 3 - Shuffle- ja triolikompit

1

Viikko 3 - Shuffle- ja triolikompit

1.

NULL

Julkaisupäivä

Viikko 3 - Shuffle- ja triolikompit

1

Shuffle-komppi (blues) - Opetus

1

Tällä oppitunnilla opetellaan bluesissa paljon käytettävä tuttu shuffle-komppi.

Shuffle-komppi (blues) - Opetus

1.

01:13

Julkaisupäivä

Shuffle-komppi (blues) - Opetus

1

Shuffle-komppi (blues) - Harjoitus

1

Tällä oppitunnilla harjoitellaan shuffle-komppia yhdessä Jasse Varpaman kanssa.

Shuffle-komppi (blues) - Harjoitus

1.

01:33

Julkaisupäivä

Shuffle-komppi (blues) - Harjoitus

1

Trioli-komppi (kolmisoinnut) - Opetus

1

Tällä oppitunnilla opetellaan soittamaan trioli-komppi kolmisointuja käyttäen.

Trioli-komppi (kolmisoinnut) - Opetus

1.

01:35

Julkaisupäivä

Trioli-komppi (kolmisoinnut) - Opetus

1

Trioli-komppi (kolmisoinnut) - Harjoitus

1

Tällä oppitunnilla harjoitellaan trioli-komppia kolmisoinnuilla.

Trioli-komppi (kolmisoinnut) - Harjoitus

1.

00:40

Julkaisupäivä

Trioli-komppi (kolmisoinnut) - Harjoitus

1

Trioli-komppi (nelisoinnut) - Opetus

1

Tällä oppitunnilla opetellaan soittamaan trioli-komppia nelisointuja käyttäen.

Trioli-komppi (nelisoinnut) - Opetus

1.

01:07

Julkaisupäivä

Trioli-komppi (nelisoinnut) - Opetus

1

Trioli-komppi (nelisoinnut) - Harjoitus

1

Tällä oppitunnilla harjoitellaan trioli-komppia nelisoinnuilla Jasse Varpaman kanssa.

Trioli-komppi (nelisoinnut) - Harjoitus

1.

00:40

Julkaisupäivä

Trioli-komppi (nelisoinnut) - Harjoitus

1

Viikko 4 - Twist-komppi

1

Viikko 4 - Twist-komppi

1.

NULL

Julkaisupäivä

Viikko 4 - Twist-komppi

1

Twist-komppi (kolmisoinnut) - Opetus

1

Tällä oppitunnilla opetellaan twist-komppi kolmisoinnuilla.

Twist-komppi (kolmisoinnut) - Opetus

1.

01:42

Julkaisupäivä

Twist-komppi (kolmisoinnut) - Opetus

1

Twist-komppi (kolmisoinnut) - Harjoitus

1

Tällä oppitunnilla harjoitellaan soittamaan twist-komppia kolmisoinnuilla Jasse Varpaman kanssa.

Twist-komppi (kolmisoinnut) - Harjoitus

1.

00:52

Julkaisupäivä

Twist-komppi (kolmisoinnut) - Harjoitus

1

Twist-komppi (nelisoinnut) - Opetus

1

Tällä oppitunnilla opetellaan twist-komppi nelisointuja käyttäen.

Twist-komppi (nelisoinnut) - Opetus

1.

01:02

Julkaisupäivä

Twist-komppi (nelisoinnut) - Opetus

1

Twist-komppi (nelisoinnut) - Harjoitus

1

Tällä oppitunnilla harjoitellaan twist-komppia nelisoinnuilla Jasse Varpaman kanssa.

Twist-komppi (nelisoinnut) - Harjoitus

1.

00:53

Julkaisupäivä

Twist-komppi (nelisoinnut) - Harjoitus

1

Viikko 5 - Valssi-komppeja

1

Viikko 5 - Valssi-komppeja

1.

NULL

Julkaisupäivä

Viikko 5 - Valssi-komppeja

1

Valssi-komppi (kolmisoinnut) - Opetus

1

Tällä oppitunnilla opetellaan soittamaan valssi-komppi kolmisointuja käyttäen.

Valssi-komppi (kolmisoinnut) - Opetus

1.

01:38

Julkaisupäivä

Valssi-komppi (kolmisoinnut) - Opetus

1

Valssi-komppi (kolmisoinnut) - Harjoitus

1

Tällä oppitunnilla harjoitellaan valssi-komppia kolmisoinnuilla.

Valssi-komppi (kolmisoinnut) - Harjoitus

1.

01:10

Julkaisupäivä

Valssi-komppi (kolmisoinnut) - Harjoitus

1

Valssi-komppi (nelisoinnut) - Opetus

1

Tällä oppitunnilla opetellaan valssi-komppi nelisointuja käyttäen.

Valssi-komppi (nelisoinnut) - Opetus

1.

01:33

Julkaisupäivä

Valssi-komppi (nelisoinnut) - Opetus

1

Valssi-komppi (nelisoinnut) - Harjoitus

1

Tällä oppitunnilla harjoitellaan valssi-komppia nelisoinnuilla.

Valssi-komppi (nelisoinnut) - Harjoitus

1.

01:10

Julkaisupäivä

Valssi-komppi (nelisoinnut) - Harjoitus

1

Englantilainen valssi -komppi (kolmisoinnut) - Opetus

1

Tällä oppitunnilla opetellaan englantilaisen valssin komppausta kolmisoinnuilla.

Englantilainen valssi -komppi (kolmisoinnut) - Opetus

1.

01:47

Julkaisupäivä

Englantilainen valssi -komppi (kolmisoinnut) - Opetus

1

Englantilainen valssi -komppi (kolmisoinnut) - Harjoitus

1

Tällä oppitunnilla harjoitellaan englantilaista valssi-komppausta kolmisoinnuilla yhdessä Jasse Varpaman kanssa.

Englantilainen valssi -komppi (kolmisoinnut) - Harjoitus

1.

00:45

Julkaisupäivä

Englantilainen valssi -komppi (kolmisoinnut) - Harjoitus

1

Englantilainen valssi -komppi (nelisoinnut) - Opetus

1

Tällä oppitunnilla opetellaan englantilaisen valssin komnppausta nelisoinnuilla.

Englantilainen valssi -komppi (nelisoinnut) - Opetus

1.

01:20

Julkaisupäivä

Englantilainen valssi -komppi (nelisoinnut) - Opetus

1

Englantilainen valssi -komppi (nelisoinnut) - Harjoitus

1

Tällä oppitunnilla harjoitellaan englantilaisen valssin komppausta nelisoinnuilla.

Englantilainen valssi -komppi (nelisoinnut) - Harjoitus

1.

00:48

Julkaisupäivä

Englantilainen valssi -komppi (nelisoinnut) - Harjoitus

1

Viikko 6 - Arpeggio-komppi

1

Viikko 6 - Arpeggio-komppi

1.

NULL

Julkaisupäivä

Viikko 6 - Arpeggio-komppi

1

Arpeggio-komppi (kolmisoinnut) - Opetus

1

Tällä oppitunnilla opetellaan soittamaan arpeggio-komppi kolmisoinnuilla.

Arpeggio-komppi (kolmisoinnut) - Opetus

1.

02:02

Julkaisupäivä

Arpeggio-komppi (kolmisoinnut) - Opetus

1

Arpeggio-komppi (kolmisoinnut) - Harjoitus

1

Tällä oppitunnilla harjoitellaan arpeggio-komppia kolmisoinnuilla yhdessä Jasse Varpaman kanssa.

Arpeggio-komppi (kolmisoinnut) - Harjoitus

1.

01:06

Julkaisupäivä

Arpeggio-komppi (kolmisoinnut) - Harjoitus

1

Arpeggio-komppi (nelisoinnut) - Opetus

1

Tällä oppitunnilla opetellaan arpeggio-komppi nelisointuja käyttäen.

Arpeggio-komppi (nelisoinnut) - Opetus

1.

03:40

Julkaisupäivä

Arpeggio-komppi (nelisoinnut) - Opetus

1

Arpeggio-komppi (nelisoinnut) - Harjoitus

1

Tällä oppitunnilla harjoitellaan arpeggio-komppia nelisointuja käyttäen yhdessä Jasse Varpaman kanssa.

Arpeggio-komppi (nelisoinnut) - Harjoitus

1.

01:11

Julkaisupäivä

Arpeggio-komppi (nelisoinnut) - Harjoitus

1

Viikko 7 - Pop-komppi

1

Viikko 7 - Pop-komppi

1.

NULL

Julkaisupäivä

Viikko 7 - Pop-komppi

1

Pop-komppi (kolmisoinnut) - Opetus

1

Tällä oppitunnilla opetellaan pop-komppi kolmisointuja käyttäen.

Pop-komppi (kolmisoinnut) - Opetus

1.

02:30

Julkaisupäivä

Pop-komppi (kolmisoinnut) - Opetus

1

Pop-komppi (kolmisoinnut) - Harjoitus

1

Tällä oppitunnilla harjoitellaan pop-komppausta kolmisoinnuilla Jasse Varpaman kanssa.

Pop-komppi (kolmisoinnut) - Harjoitus

1.

00:57

Julkaisupäivä

Pop-komppi (kolmisoinnut) - Harjoitus

1

Pop-komppi (nelisoinnut) - Opetus

1

Tällä oppitunnilla opetellaan pop-komppausta nelisoinnuilla.

Pop-komppi (nelisoinnut) - Opetus

1.

01:16

Julkaisupäivä

Pop-komppi (nelisoinnut) - Opetus

1

Pop-komppi (nelisoinnut) - Harjoitus

1

Tällä oppitunnilla harjoitellaan pop-komppausta nelisoinnuilla.

Pop-komppi (nelisoinnut) - Harjoitus

1.

00:57

Julkaisupäivä

Pop-komppi (nelisoinnut) - Harjoitus

1

Kurssin opettaja

Jasse Varpama

Jasse Varpama on paitsi esiintyvä taiteilija myös aikuisten opettamiseen erikoistunut soitonopettaja. Oppitunneilla pianosäestyksen tyylejä.

Add a Title

Add a Title

Saat rajattoman pääsyn kaikkeen sisältöömme ilman sitoumuksia

Slush top 20

INNOSUOMI-voittaja

bottom of page