top of page

Kokeilemalla ilmaiseksi saat koko sisältömme käyttöösi viikon ajaksi. Kokeilu päättyy automaattisesti, etkä sitoudu mihinkään.

Katso kurssin oppitunnit
Piano säestyssoittimena
Katso traileri

Piano säestyssoittimena

Solisteja löytyy, mutta säestys puuttuu. Näinhän se monesti on sukujuhlissa tai muissa kokoontumisissa, joissa ohjelmaa on. Pianolla voidaan säestyshommissa korvata kokonainen orkesteri, eikä se ole edes kauhean vaikeaa. Lähinnä on tarpeellista tietää perusasiat sointujen muodostamisesta ja kunkin musiikkityylin peruskuvioista.

Tällä kurssilla käydään läpi monia musiikkityylejä ja niiden yksinkertaisia säestyskuvioita. Teoreettisen pohjan lisäksi säestystä harjoitellaan myös esimerkkikappaleiden avulla. Tämän kurssin oppitunneilla käsitellään nimenomaan pianon tehtäviä, kun se on ainoa säestyssoitin eikä osa bändiä. Bändin kanssa soitettaessa muut soittajat hoitavat osan tehtävistä, jolloin pianolla soitetaan vähemmän.

Tämän kurssin opeilla sinulla on valmius monenlaisiin säestystehtäviin esimerkiksi laulukirjojen tai muiden sointulappujen avulla.

Lue lisää

Kurssissa opit:

  • perusasioita pianon käytöstä laulajan tai muun solistin säestämisessä

  • useiden musiikkityylien peruskuviot pianosäestyksessä

49 video-oppituntia

Nuotit, tabit ja taustanauhat

Jasse Varpama

Jasse Varpama on paitsi esiintyvä taiteilija myös aikuisten opettamiseen erikoistunut soitonopettaja. Oppitunneilla pianosäestyksen tyylejä.

Kurssin opettaja

Johdanto

1

Johdanto

NULL

Johdanto

NULL

Johdanto

1

Johdanto Säestys-osioon

1

Johdanto Säestys-osioon

Mistä on kyse, kun pianolla säestetään?

00:43

Johdanto Säestys-osioon

Mistä on kyse, kun pianolla säestetään?

00:43

Johdanto Säestys-osioon

1

Johdanto säestyksen harjoitteluun

1

Johdanto säestyksen harjoitteluun

Muutamia ajatuksia tehokkaasta säestämisen harjoittelusta

03:28

Triolikomppi

2

Triolikomppi

NULL

Triolikomppi

NULL

Triolikomppi

2

Triolikomppi pianolla (12/8)

1

Triolikomppi pianolla (12/8)

Opetellaan monissa hittikappaleissa käytetty triolikomppi.

06:26

House of the Rising Sun ja triolikomppi pianolla

Sovelletaan monissa hittikappaleissa käytettyä triolikomppia.

01:56

House of the Rising Sun ja variaatioita triolikomppiin

Varioidaan triolikomppia pianolla.

02:01

House of the Rising Sun pianolla, soinnut ja niiden käännökset

Tarkastellaan klassikkokappaleen soinnutusta.

02:05

Humppa

3

Humppa

NULL

Humppa

NULL

Humppa

3

Humppa-komppi pianolla

1

Humppa-komppi pianolla

Opetellaan humppa-kompin olennaiset ainekset pianolla.

04:40

Puuseppä-humpan soinnut

1

Puuseppä-humpan soinnut

Käydään läpi vanhan Puuseppä-nimisen humpan komppaamiseen tarvittavat soinnut.

02:17

Puuseppä-humpan esimerkkisoitto

1

Puuseppä-humpan esimerkkisoitto

Tässä on Jasse Varpaman malliesitys kappaleesta Puuseppä.

01:13

Valssi

4

Valssi

NULL

Valssi

NULL

Valssi

4

Valssin komppi pianolla

1

Valssin komppi pianolla

Opetellaan valssi-kompin olennaiset ainekset pianolla.

03:53

Habanera

5

Habanera

NULL

Habanera

NULL

Habanera

5

Habanera-komppi pianolla

1

Habanera-komppi pianolla

Opetellaan vanhaa tangoa muistuttava habanera-komppi.

03:34

Habanera-komppia pianolla, esimerkkikappaleena Amado Mio

Sovelletaan habanera-komppia käytäntöön.

01:54

Habanera-komppia pianolla, esimerkkikappaleena Amado Mio, osa 2

Sovelletaan habanera-komppia käytäntöön, toinen esimerkki.

02:04

Habanera-komppia pianolla, Amado Mio, osa 3, soinnut

Käydään vielä läpi Amado Mio -kappaleen perussoinnutus.

04:24

Twist

6

Twist

NULL

Twist

NULL

Twist

6

Twist-komppi pianolla

1

Twist-komppi pianolla

Opetellaan twist-komppi, jolla säestyy myös mm. rock ja roll.

06:47

Twist-komppi pianolla, esimerkkikappaleena Let´s Twist Again

Sovelletaan twist-komppia esimerkkikappaleeseen.

02:19

Twist-komppi pianolla, Let´s Twist Again -kappaleen soinnut

Katsotaan vielä läpi sopivat soinnut yleiseen sointukiertoon, johon pohjautuu mm. Let´s Twist Again -kappale.

01:53

Bossa nova

7

Bossa nova

NULL

Bossa nova

NULL

Bossa nova

7

Bossa nova -komppi pianolla

1

Bossa nova -komppi pianolla

Opetellaan bossa nova -kompin olennaiset ainekset pianolla.

08:03

Bossa nova -komppi pianolla, How Insensitive -soinnutus

Sovelletaan bossa nova -komppia esimerkkikappaleeseen. Käydään läpi soinnutus.

04:01

Bossa nova -komppi pianolla, esimerkkikappaleena How Insensitive

Sovelletaan bossa nova -komppia esimerkkikappaleeseen.

03:18

Rock

8

Rock

NULL

Rock

NULL

Rock

8

Rock-komppi pianolla

1

Rock-komppi pianolla

Rock-komppi pianolla on periaatteessa aika yksinkertainen juttu, mutta vaatii harjoittelua rentouden ja kestävyyden saavuttamiseksi.

04:57

Rock-komppi pianolla, esimerkkinä Great Balls of Fire

Jatketaan rock-komppiin tutustumista pianolla tutun esimerkin kautta.

02:55

Rock-komppia pianolla, soittoesimerkkinä Great Balls of Fire

Sovelletaan rock-komppia käytäntöön.

01:02

Beguine

9

Beguine

NULL

Beguine

NULL

Beguine

9

Beguine-komppi pianolla

1

Beguine-komppi pianolla

Opetellaan suomalaisessakin iskelmässä suosittu beguine-komppi.

06:45

Beguine-komppi pianolla, Bésame Mucho -kappaleen soinnut

Sovelletaan suomalaisessa iskelmässäkin suosittua beguine-komppia oikean kappaleen soinnutukseen.

02:15

Beguine-komppi pianolla, Bésame Mucho, variaatio

Sovelletaan beguine-kompin hieman toisenlaista variaatiota esimerkkikappaleen soinnutukseen.

01:01

Beguine-komppi pianolla, Bésame Mucho, tarvittavat soinnut

Katsotaan läpi sopivat käännökset esimerkkikappaleen soittoa varten tarvittavista soinnuista.

03:10

Shuffle

10

Shuffle

NULL

Shuffle

NULL

Shuffle

10

Shuffle-komppi pianolla

1

Shuffle-komppi pianolla

Opetellaan shuffle-komppi, sillä siinä lymyää kolmimuunteisuus.

06:35

Shuffle-komppi pianolla, esimerkkikappaleena Ranskalaiset korot

Sovelletaan shuffle-komppia esimerkkikappaleeseen.

02:41

Shuffle-kompin variaatio esimerkkikappaleessa pianolla

Tehdään pieni variaatio shuffle-komppiin pianolla. Käytetään edelleen esimerkkinä Ranskalaiset korot -kappaletta.

03:24

Shuffle-komppi ja Ranskalaiset korot, esimerkkisoinnutus

Käydään läpi eräs tyypillinen ja yksinkertainen soinnutus Ranskalaiset korot -kappaleelle.

02:14

Balladi

11

Balladi

NULL

Balladi

NULL

Balladi

11

Balladikomppia pianolla, Vain rakkaus, osa 1, soinnut

Käydään läpi Vain rakkaus -kappaleen perussoinnutus.

04:42

Balladikomppia pianolla, Vain rakkaus, osa 2, väliosan komppi

Käydään läpi Vain rakkaus -kappaleen instrumentaaliväliosan vaihtoehtoinen komppi.

02:36

Balladikomppia pianolla, Vain rakkaus, osa 3, soittoesimerkki

Käydään läpi Vain rakkaus -kappaleen peruskomppi ja soittoesimerkki.

Beat

12

Beat

NULL

Beat

NULL

Beat

12

Beat-komppi pianolla

1

Beat-komppi pianolla

Opetellaan pop- ja iskelmämaailmassa erittäin tavallinen komppi.

04:31

Beat-komppi pianolla, 8-osa -variaatio

1

Beat-komppi pianolla, 8-osa -variaatio

Soitetaan beat-komppia hieman toisin.

06:54

Beat-komppi pianolla, 8-osa -variaatio

Soitetaan beat-komppia hieman toisin.

06:54

Beat-komppi pianolla, 8-osa -variaatio

1

Beat-komppi pianolla, esimerkkinä Let It Be, osa 1

Sovelletaan beat-komppia esimerkkikappaleeseen.

02:02

Beat-komppi pianolla, esimerkkinä Let It Be, osa 2

Sovelletaan beat-komppia esimerkkikappaleeseen, ja tuodaan vasemman käden linjaan pieni variaatio.

02:16

Beat-komppi pianolla, esimerkkinä Let It Be, osa 3

Sovelletaan beat-komppia esimerkkikappaleeseen. Tutustutaan kappaleen soinnutukseen.

03:05

Joululaulut

13

Joululaulut

NULL

Joululaulut

NULL

Joululaulut

13

Äidin porsaat, osa 1