top of page

Opettajana

Ville Siuruainen

Tutustu opettajan kursseihin

Ville Siuruainen

Ville Siuruainen on lujaiskuinen rumpuammattilainen ja opettaja. Oppitunneilla erityisesti rumpujensoiton show-elementtejä.

Rockway-opettajan esittely:

Tsekkaa polun kurssit
Katso kurssini

Koulutus

Ville on ottanut yksityistunteja epäsäännöllisesti sieltä täältä. Lahjakkaiden muusikoiden kanssa soittaminen, raaka itseopiskelu ja kiertokoulu ovat koulineet häntä kehittymään rumpalina.

Soittoura

Villen rummutus alkoi Etelä-Pohjanmaalla Kouran kylässä 90-luvun alkupuolella, kaverin autotallissa olleilla rummuilla. Homma tempaisi mukaansa niin rajusti, että jonkin ajan kuluttua hän sai oman setin ja aloitti rumputunnit! Pikkuhiljaa perustettiin ekat bändit ja päästiin soittamaan ensimmäiset keikat. Intoa oli hulluna ja treenikämpällä vietettiin teinivuodet 2-8h/päivässä, 7 päivää viikossa. Keikkoja heille järjestyi tasaiseen tahtiin ja tunteja tuli otettua erinnäisiltä hahmoilta. 1999 Homma aukesi tosissaan armeijassa, jonka Ville palveli Kainuun sotilassoittokunnassa. Hän sattui pääsemään soittokuntaan melko rock n roll -pohjalta, ja siellä hän huomasi että maailmaan mahtuu muutakin kuin heavy-musiikkia! Hän pääsi myös soittamaan jo pitkälle treenanneiden "opisto"-muusikoiden kanssa, joka toi hänen omaan harjoitteluunsa selkeyttä! Nuotinluku kehittyi samalla reissulla huimasti! Armeijan jälkeen hän onkin soitellut monenlaista musaa ja monenlaisissa bändeissä! Ennen muuttoa pääkaupunkiseudulle 2005 Ville ehti myös opettamaan rumpujen soittoa useamman vuoden muun muassa Seinäjoen rytmi-instituutissa ja Kurikan Aol:n musapuolella. Bändejä sekä musatyylejä on tullut ja mennyt humpasta heviin. Tällä hetkellä häntä työllistää muun muassa Dingo, The Bushwipers, Soulcage, Finlandia All Stars, May a Paakkari, erilaiset housebändit, monenlaiset tuuraukset, klinikat yms... Keikkoja hän puskee reilut 100 vuodessa ja studiohommaakin pukkaa epäsäännöllisen säännöllisesti. Lisäksi Ville on soittanut muun muassa yhtyeissä Blake, Kirofoni, Circuitry, Yes Ma aM, Jaarli Padington, Palava, DJ Jaba ja Trio Taantuma.

Esikuvat

"Esikuvia on paljon ja suosikit vaihtelee aina kausittain! Välillä on mahtava löytää uusia säväyttäviä tyyppejä, mutta toisinaan on taas hienoa palata vanhojen luottopakkien pariin! Tässä jotain sankareita ja innoittajia epämääräisessä järjestyksessä (paitsi ekana tietty se suurin):" Tommy Lee, Matt Sorum, Jörg Michael, Travis Parker, Adrian Young, Simon Phillips, Kenny Aronoff, Gregg Bissonette, Mike Portnoy, Josh Freese, Gene Krupa, Tommy Aldridge, Jojo Mayer, Thomas Lang, Johnny Rabb, Virgil Donati, Anssi Nykänen, Remu Aaltonen, Leevi Leppänen, Lacu Lahtinen, Vesa Saarikoski, Hank Mannio, Batman...

Tsekkaamisen Arvoiset Artistit

"Rumpupuolelta kaikki edeltä mainitut ja heidän bändit/prokkikset. Musapuolelta kannattaa tsekata kaikki mikä vähänkin kiinnostaa, karvoihin katsomatta!"

Soittovarusteet

"Tutustuin Pekka Helasen Kumu rumpuihin vuosituhannen alussa ja olin välittömästi myyty! Huippulaatu ja suomalainen käsityötaito säväytti siinä määrin että settejä löytyy tällä hetkellä viisi eri käyttötarkoituksiin. Tomikokoja löytyy esimerkiksi aina 6"-20" ja Basareita 20"- 28" "Kumuvirveleiden lisäksi löytyy pari Ludwigin black beatya sekä muutama vaahterasnare sekalaisilta valmistajilta. Kalvot ja nahat löytyy Aquarinin mallistosta! Ensikosketus Aquariniin tuli muuten joskus teinipoikana kun kalvoa mainostettiin sillä että siihen voi lyödä puukon pystyyn ja kalvo pysyy ehjänä ja soundi ei muutu! Ajattelin että Pohjanmaalla vois olla tollasille kalvoille käyttöä!" Cymbaalipuolelta Villeltä löytyy useampi kattaus Sabianin settejä, pääasiassa AA, AAX, HH ja HHX plättyjä. "Kapuloina olen käyttänyt viimeiset vuodet muutamaa Balbexin mallia. Valkopyökkinen VH on suosikki ja kevyemmässä menossa hikkorinen jazz ja uutena ihastuksena G5B. Balbexin hinta/laatu kohtaa loistavasti ja lisäksi palvelu on parasta A-luokkaa jota meikäläinen arvostaa joka asiassa!" "Raudat on pääosin Yamahaa joka on mun mielestä kestävyydeltään ihan omassa luokassa. Ekat yamahan ständit tuli stage custom setin mukana ja on pyörinyt kehissä jo yli 15 vuotta!" Muuta: Pari Yamahan sähkösettiä, B-bandin Ukko mikkejä.

Harrastukset

"Mulla kävi niin että harrastuksesta alkanut rummuttelu muuttui varkain ammatiksi vuosituhannen vaihteessa, joten myös vapaa ajalla tulee puuhasteltua paljon rumpujen ja musiikin parissa! Esim. treenaus, äänittys/miksaus, samplays, looppien kanssa pelleily ym. häröily menee hyvästä harrastuksesta!" "Kevyttä liikuntaa tulee harrastettua epäsäännöllisesti ja antiikkia sekä arkkitehtuuria seuraan siviilikoulutuksen puitteissa. Myös maalaus ja viimeaikoina varsinkin pinstripe säväyttää! niin ja tatuloinnit menee harrastuksena myös!"

Linkit

www.welhodrum.com www.dawille.net www.dafry.net www.muusikoiden.net www.rumpalit.net www.drummersworld.com www.kumu.fi www.balbex.fi www.b-band.com www.markunmusiikki.fi www.f-musiikki.fi

bottom of page