Opettajana
Samy Elbanna

Tutustu opettajan kursseihin

Samy Elbanna
Sammy Elbanna on metallimusiikin nouseva tähti, jonka kitarataituruus ei jää huomaamatta. Oppitunneilla mm. Alexi Laihoa.
Rockway-opettajan esittely:
Tsekkaa polun kurssit

Samy Elbanna on suomalainen kitaristi, laulaja ja musiikintekijä. Jyväskylästä kotoisin oleva Elbanna tunnetaan parhaiten Lost Society -yhtyeen keulahahmona, minkä lisäksi hän on soittanut myös bassoa Alexi Laihon luotsaamassa The Local Bandissa.
Tausta ja uran alku
Jyväskylässä syntynyt Elbanna kasvoi musiikillisessa ympäristössä. Hänen isänsä on egyptiläinen, ja lapsuudessaan hän asui jonkin aikaa myös Arabiemiraateissa. Kiinnostus metallimusiikkiin syttyi jo ala-asteella, kun hänen isoveljensä esitteli hänelle Iron Maidenin musiikkia. Jo kuudennella luokalla Samy perusti ensimmäisen oman yhtyeensä sekä alkoi kirjoittaa omia kappaleitaan.
Vuonna 2010 Elbanna perusti Lost Society -yhtyeen, joka nousi nopeasti kansainväliseen tietoisuuteen modernin thrash-metallin edustajana. Bändissä Elbanna toimii sekä laulajana että soolokitaristina.
Vaikutteet
Elbannan nopeassa, tarkassa ja melodisessa soitossa kuuluu laajasti vaikutteita mm. thrash-metallista, punkista, melodisesta metallista ja rockista. Suurimmiksi idoleikseen Samy on nimennyt Alexi Laihon ja Children of Bodomin lisäksi myös mm. Iron Maidenin, Judas Priestin ja Panteran.
Elbannan yhteys Children of Bodomiin on ollut merkittävä myös myöhemmällä uralla. Hän on pitkään ollut yhtyeen musiikin suuri ihailija ja ystävystynyt useiden bändin jäsenten kanssa. Helmikuussa 2026 hän toimi laulaja-kitaristina Tavastian A Celebration of Music -tribuuttikonserteissa, joissa Children of Bodomin alkuperäisjäsenet esittivät yhtyeen kappaleita edesmenneen Alexi Laihon kunniaksi.
Samy tunnetaan niin muusikoiden kuin fanienkin keskuudessa positiivisena ja innokkaana musiikin supertaiturina. Kymmeniä oppitunteja sisältävillä Rockway-kursseillaan Samy keskittyy erityisesti nopeaan liidisoittamiseen sähkökitaralla.
Samy Elbannan sometilit:
Instagram
Tiktok
Facebook