Opettajana
Peter Lerche

Tutustu opettajan kursseihin

Peter Lerche
Yli 50 vuotta musiikin huipulla työskennellyt Peter Lerche kuuluu suomalaisen kitarismin arvostetuimpiin nimiin.
Rockway-opettajan esittely:
Tsekkaa polun kurssit

Peter Lerche on suomalainen kitaristi, säveltäjä, sovittaja, tuottaja ja musiikkipedagogi, jota pidetään yhtenä maamme arvostetuimmista ja vaikutusvaltaisimmista kitaristeista. Yli viisi vuosikymmentä kestäneen uransa aikana hän on työskennellyt lukemattomien suomalaisten huippuartistien kanssa sekä studiomuusikkona, sovittajana että bändinjohtajana.
Lerche tunnetaan erityisesti pitkästä yhteistyöstään Vesa-Matti Loirin kanssa, jonka yhtyeessä hän toimi kitaristina, sovittajana ja tuottajana. Hän on soittanut myös muun muassa UMO:n, Pave Maijasen yhtyeissä, Anssi Tikanmäki Film Orchestrassa sekä legendaarisessa Pekka Pohjola Groupissa, jonka kanssa hän myös kiersi Eurooppaa.
Musiikissaan ja kitaransoitossaan Lerche yhdistelee jazzia, maailmanmusiikkia, suomalaisia sävyjä ja Intian musiikkiperinteistä ammennettuja vaikutteita. Intiassa suoritetut opinnot ovat vaikuttaneet vahvasti hänen näkemykseensä rytmistä, fraseerauksesta ja musikaalisesta ilmaisusta.
Soittajan uran lisäksi Lerche on ollut pitkään arvostettu opettaja, jonka vaikutus näkyy useiden suomalaisten muusikoiden ja kitaristien urapoluilla.