top of page

Opettajana

Markus Rantanen

Tutustu opettajan kursseihin

Markus Rantanen

Markus Rantanen on koulutettu muusikko, monien kielisoitinten taituri ja opettaja. Oppitunneilla ukulelea.

Rockway-opettajan esittely:

Tsekkaa polun kurssit
Katso kurssini

Soittoura

Markus aloitti soittamisen teini-iän kynnyksellä. Ensimmäinen soitin oli akustinen kitara, josta hän sitten päätyi rock-musiikin pariin sähkökitaran kanssa. Klassista kitaraa hän soitti musiikkiopistossa kuutisen vuotta. Lukiossa Markus päätyi kansanmusiikin pariin ja sitä myöten Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun kautta Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osastolle. Kansanmusiikin myötä hän alkoi soittaa myös muita kielisoittimia, kuten mandoliinia, banjoa, oktaavimandoliinia ja ukulelea. Markus on soittanut monissa eri bändeissä elämänsä varrella. Tällä hetkellä toiminnassa on mm. Raudantakoja (perinteisiä suomalaisia tanssisävelmiä kielisoitinten ja lyömäsoitinten voimin), Puukenkki (vakkasuomalaisia kansanlauluja) ja Kuparikuu (tanssimusiikkia kaiken kansan tarpeisiin). Tällä hetkellä hän opettaa mm. Käpylän musiikkiopistossa ja Vakka-Suomen kansalaisopistossa. Musiikkia hän on säveltänyt televisioon (YLE) ja teatteriesityksiin.

Esikuvat

Dmitri Shostakovits, Johann Sebastian Bach, Yngwie Malmsteen, Tony Rice, Roger Tallroth, Stepan Rak, Carlo Domeniconi, Beatles, Black Sabbath, Queensryche, Kroke, Gåte, Gjallarhorn + lukuisia muita

Soittovarusteet

Soittovermeitä on kerääntynyt huomattavan iso määrä. Tässä joitain niistä. Ukulelet: Lottonen Laulu sopraano Martin C1K concert Pono baritoni Akustiset kitarat: Liljeström Harvest Jumbo Liljeström Fan Fret Jumbo Lottonen D7 Sähkökitarat: Manninen Custom Tilucaster Liljeström Custom Mandoliinit: Janish A-malli Weber Sage #2 oktaavimandoliini Näiden lisäksi löytyy lisää kitaroita, pari banjoa, 8-kielinen dobro, virolainen säkkipilli, kampiliira, viulu, udmurtialainen kubiz ja muuta härpäkettä

Harrastukset

Jooga, jousiammunta, lenkkeily ja musiikki

bottom of page