top of page

Opettajana

Iivo Kaipainen

Tutustu opettajan kursseihin

Iivo Kaipainen

Iivo Kaipainen on musiikin monipuolinen ammattimies. Oppitunneilla mm. kitaransoiton tekniikkaa.

Rockway-opettajan esittely:

Tsekkaa polun kurssit
Katso kurssini

Soittoura ja tausta

Synnyin musikaaliseen perheeseen, molemmat vanhemmat klassisen musiikin ammattilaisia ja nuorempi veli myös uraansa aloitteleva musiikintekijä. Aloitin sähkökitaran soittamisen 10-vuotiaana, joten soittovuosia nyt takana 12-13. Keikkailua eniten oman bändin(Arion) kanssa, mutta sivussa mukana kans freelance/cover-keikkailua. Heavy-kitaristiksi profiloituneeksi kohtalaisen monipuolisesti kokemusta erilaisen musiikin kanssa työskentelystä. Keikkailun ja kitaran rinnalla vähintään yhtä tärkeänä osana muusikkoutta biisinteko(säveltäminen ja sanoittaminen tasavertaisesti). Arionin lisäksi biisintekohommaa mm. Stratovariukselle. Lisäksi soolofiittauksia erilaisissa projekteissa, esim. Hevisaurus. Opettajina erilaisissa musakouluissa(mm. Pop/Jazz Konservatorio, Sibelius Lukio ja Ebeli) Varre Vartiainen, Vesa Anttila, Saku Mattila, Kristian Wahlström, Ari Siikasaari ja Peter Lerche sekä kaikista tärkeimpinä Matias Kupiainen ja Perttu Vänskä.

Esikuvat

Steve Lukather Michael Romeo Alexi Laiho Matias Kupiainen Teemu Mäntysaari Eric Johnson Guthrie Govan Andy James Michael Amott John Petrucci Zakk Wylde Jani Liimatainen Janne Wirman Hans Zimmer John Williams Tuomas Holopainen Alan Menken Elton John Anssi Kela ja monet muut kovat soittajat/lauluntekijät

Tsekkaamisen arvoiset artistit

Nightwish Stratovarius Children Of Bodom Battle Beast Beast In Black Bring Me The Horizon Bullet For My Valentine Disturbed Five Finger Death Punch Opeth Iron Maiden Lamb Of God Stam1na Shiraz Lane Ember Falls Joonas Parkkonen Arttu Lesonen Samy Elbanna Rolf Pilve Tuomas Wäinölä Marzi Nyman Timo Kämäräinen Johann Johansson Clean Bandit Abba Julia Michaels Beyonce John Coltrane Michael Brecker

Soittovarusteet

Esp Horizon-kitarat (4 kappaletta) Emg 57/66 mikkisetti Fractal Audio Axe Fx II Fractal Audio Ax8 Fractal Audio MFC-101b-midikontrolleri Matrix GT-1000fx 2u-päätevahvistin Diezel 4x12 kaappi Line 6 g90 relay-kitaralangattomat Sennheiser EW-300 IEM-langattomat ACS IEM-napit Boss FV-500h-Expressionpedaalit Mission-expressionpedaalit Dr-kielet(10-50 tai 9-46 riippuen virityksestä) Dunlop Jazz III Tortex-plektrat(1.14mm) Fryette Sig X-nuppi Läjä pedaaleja mm. Ibanez TS-9, Mooer Hustle Drive, Source Audio Nemesis jne.

Harrastukset

Soundtrack-musan diggailu Dokumentit ja yleinen nörtteily Kitaransoiton harjoittelu Eläimet ja niiden leikittäminen Tulinen ruoka Urheilun seuraaminen (NHL, Jalkapallo, Yleisurheilu)

Linkit

https://www.facebook.com/OfficialArion/ https://www.instagram.com/iivokaipainen/?hl=fi

bottom of page