Opettajana
Heidi Kiviharju

Tutustu opettajan kursseihin

Heidi Kiviharju
Heidi on lahjakas muusikko, sovittaja, säveltäjä ja laulaja. Hän opettaa laulua ja esiintyy monessa eri kokoonpanossa.
Rockway-opettajan esittely:
Tsekkaa polun kurssit

Esikuvat
Itse tykkään lähestyä kaikkea laulettavaa tarinankertojana, teksti pää-osassa. Esikuviksi tulevat siis kaikki muusikot jotka kertovat soittaessaan tai laulaessaan tarinaa. Musiikki herättää tunteita, jotka muusikko kanavoi kohti yleisöä ja parhaimmillaan onnistuu luomaan yhteisen kokemuksen kappaleesta.
Soittoura
Aloitin musiikinopinnot saxofonia soittaen kymmenvuotiaana. Vasta aikuisiällä eli yli parikymppisenä lähdin ensimmäiselle laulutunnille ja sille tielle jäin. Laulu tuntui heti omimmalta soittimelta. Tätä nykyä elätän itseäni laulunopettajana, freelance-muusikkona erittäin vaihtelevissa kokoonpanoissa rapista kansanmusiikkiin, kuoronjohtajana ja esimerkiksi radiomainoksia tehden. Ihmisääni on mahtavan monipuolinen ja moniuloitteinen soitin, josta löytyy ammennettavaa ja opeteltavaa koko elämäksi. Olen valmistunut muusikoksi Helsingin popjazz-konservatoriolta ja laulunopettajaksi Metropolia AMK:sta. Lisäksi minulla on pätevyys opettaa Ava Nummisen Lauluavain-metodia, eli laulunopetusta laululukkoisille.
Tsekkaamisen arvoiset artistit
Voiko näitä edes rajata? Maailma on niin pullollaan taitavia ja persoonallisia artisteja:) Ihan ensimmäisinä tulevat mieleen Cassandra Wilson, Tom Waits, Nancy Wilson, Carmen MacRae, Alison Krauss, Zap Mama, Bon Iver, Outkast, Kendrick Lamar, Jeff Buckley, Janis Joplin...
Soittovarusteet
Tällä hetkellä käytössä Shure beta 87 -mikki, ja välillä Helicon Voice Live Touch 2 -vokaaliprosessori (mukava jos on proggiksia johon kuuluu tietynlaiset kaiut/delayt/muut efektit ja äänimies ei tunne kappaleita).
Harrastukset
Tanssi, lukeminen, teatteri ja ihan reilun mummosti ristikot
Linkit
SoulSisters: http://soulsistersmusic.weebly.com/ Rauhatäti: https://www.facebook.com/pages/RauhatÀti/545220168841473 Omen Sisters: https://soundcloud.com/omensisters
Kokoonpanoja
Arosa Ensemble Mehto-Kiviharju Rauhatäti Omen Sisters Soul Sisters River Still Reunion Big Band ...ynnä iso liuta erinäköisiä cover-bändejä, vakkarina tai tuuraajana