Opettajana
Antti Koivula

Tutustu opettajan kursseihin

Antti Koivula
Antti Koivula on laulaja, laulunopettaja ja muusikko, joka tunnetaan monipuolisesta urastaan. Hän on toiminut ammattilaulajana yli 20 vuoden ajan.
Rockway-opettajan esittely:
Tsekkaa polun kurssit

Antti Koivula on laulaja, laulunopettaja, laulupedagogi (AMK) ja muusikko, joka tunnetaan monipuolisesta urastaan musiikin parissa. Hän on toiminut ammattilaulajana yli 20 vuoden ajan ja esiintynyt laajasti Suomessa sekä ympäri Eurooppaa.
Suurelle yleisölle Antti Koivula tuli tutuksi MTV3:n Tanssii tähtien kanssa -ohjelmasta, jossa hän on toiminut Sami Pitkämön orkesterin solistina kaudesta 2020 alkaen. Hän työskentelee aktiivisesti myös taustamuusikkona ja -laulajana useille Suomen eturivin artisteille, kuten Anna Puulle ja Pyhimykselle.
Koivula on tunnettu My First Band -yhtyeen solistina, sanoittajana ja säveltäjänä. Hän on ollut solistina myös Frank Zappan musiikkiin erikoistuneessa FZMBP-yhtyeessä.
Laulupedagogina Koivula opettaa Helsingin Pop & Jazz Konservatoriossa sekä Espoon musiikkiopistossa. Lisäksi hän valmentaa yksityisesti pop-artisteja ja ammattilaulajia keskittyen terveeseen äänenkäyttöön, esiintymiseen ja artisti-identiteettien rakentamiseen.
Antin opetustyyli on tunnettu selkeydestä, konkreettisuudesta ja helposti lähestyttävyydestä.
Näyttelijä Mikko Leppilampi on kuvannut Koivulaa sanoin: “Suomen paras laulaja.”