top of page
Tuotannossa: Tiisu

Biisin tuottaminen
Soitinkohtainen tuottaminen
Soitinraitojen miksaaminen
Soittimien ja laulun prosessointi ja efektointi
Ammattilaisen työtavat ja työnkulku
Oman tuotanto-osaamisen kehittäminen

Tietoa kurssista
Kurssin tavoitteet

Tuotannossa: Tiisu

Tervetuloa "Tuotannossa: Tiisu" -kurssille, jolla mestarillinen musiikkiseppä Väinö Karjalainen demonstroi oman yhtyeensä Tiisun "Valitettavasti valintamme ei osunut sinuun" -kappaleen tuotantoa raita kerrallaan. Kurssilla pääset syvälle tuotantoprosessin vaiheisiin ja opit ammattilaisen työskentelytapoja.

"Valitettavasti valintamme ei osunut sinuun" löytyy Tiisun tammikuussa 2022 julkaistulta kolmannelta albumilta "III". Albumi on Tiisun ensimmäinen bändin itsensä tuottama levy, ja bändin basistina toimivan Karjalaisen lisäksi päätuottajana toimi yhtyeen solisti Henrik Illikainen.

Väinö Karjalainen on nuoresta iästään huolimatta jo kokenut musiikin moniottelija. Hänen tunnetuimpiin viimeaikaisiin projekteihinsa kuuluu mm. J. Karjalaisen Soulavaris-levyn tuotanto.

Tämä kurssi on päivittyvä.  Seuraava osa julkaistaan

Odotellessa, voit tutustua muihin kursseihimme!

Copy of _D3_0128_hires_edited.png
Tuotannossa: Tiisu

Seuraa Tiisun tuotantoa. Näe, miten moderni pop-kappale rakentuu alusta loppuun.

opettajat.png

Katso tämä kurssi ja 600 muuta huippuopettajilta!

Alkaen 13€/kk. Katkaise milloin haluat.

Tämä kurssi on päivittyvä.  Seuraava osa julkaistaan

Odotellessa, voit tutustua muihin kursseihimme!

Etusetelit_2026.png

Tuotannossa: Tiisu

Lyhennetty kuvaus kurssista.

Kurssilla opit

Opit kurssilla teksti

Heading 5

Heading 5

Kurssin opettaja

Väinö Karjalainen

Väinö Karjalainen on muusikko, äänittäjä, miksaaja, tuottaja - todellinen musiikin moniosaaja.

Kurssin sisältö

"Valitettavasti valintamme ei osunut sinuun" -kappaleen tuotanto

1

Julkaisupäivä

"Valitettavasti valintamme ei osunut sinuun" -kappaleen tuotanto

1.

"Valitettavasti valintamme ei osunut sinuun" -kappaleen tuotanto

1

Osa 1: Kappaleen kuuntelu, rummut ja basso.

1

19:49

Julkaisupäivä

Tällä "Tuotannossa: Tiisu" -kurssin ensimmäisellä oppitunnilla kuunnellaan läpi koko "Valitettavasti valintamme ei osunut sinuun" -kappale sekä käydään läpi tarkasti kappaleen rumpu- ja bassoraidat.

Osa 1: Kappaleen kuuntelu, rummut ja basso.

1.

Osa 1: Kappaleen kuuntelu, rummut ja basso.

1

Osa 2: Perkussiot, synabasso. kitarat ja syntetisaattorit

1

15:44

Julkaisupäivä

Seuraavaksi jatketaan perkussioiden, syntetisaattoreiden sekä kitararaitojen parissa!

Osa 2: Perkussiot, synabasso. kitarat ja syntetisaattorit

1.

Osa 2: Perkussiot, synabasso. kitarat ja syntetisaattorit

1

Osa 3: Laulut, efektit ja master-kanava

1

16:08

Julkaisupäivä

Tuotannossa: Tiisu -kurssin viimeisessä suoraan kappaleeseen liittyvässä oppitunnissa käydään läpi "Valitettavasti valintamme ei osunut sinuun" -kappaleen lauluraidat sekä tutkitaan mitä master-kanava pitää sisällään.

Osa 3: Laulut, efektit ja master-kanava

1.

Osa 3: Laulut, efektit ja master-kanava

1

Väinö Karjalaisen vinkit tuotantoon

1

Julkaisupäivä

Väinö Karjalaisen vinkit tuotantoon

1.

Väinö Karjalaisen vinkit tuotantoon

1

Väinö Karjalaisen vinkit 1: Rumpujen äänittäminen

1

02:55

Julkaisupäivä

Tällä oppitunnilla Väinö Karjalainen antaa hyviä vinkkejä rumpuäänityksiin.

Väinö Karjalaisen vinkit 1: Rumpujen äänittäminen

1.

Väinö Karjalaisen vinkit 1: Rumpujen äänittäminen

1

Väinö Karjalaisen vinkit 2: Laulun äänittäminen

1

01:57

Julkaisupäivä

Tällä oppitunnilla Väinö Karjalainen jakaa hyviä vinkkejä laulun äänitykseen.

Väinö Karjalaisen vinkit 2: Laulun äänittäminen

1.

Väinö Karjalaisen vinkit 2: Laulun äänittäminen

1

Väinö Karjalaisen vinkit 3: Bändin tuottaminen

1

01:54

Julkaisupäivä

Tällä oppitunnilla Väinö Karjalainen jakaa omia ajatuksiaan bändin tuottamisesta.

Väinö Karjalaisen vinkit 3: Bändin tuottaminen

1.

Väinö Karjalaisen vinkit 3: Bändin tuottaminen

1

Väinö Karjalaisen vinkit 4: Miten aloittaa tuottaminen

1

01:34

Julkaisupäivä

Tällä oppitunnilla Väinö Karjalainen antaa vinkkejä musiikin tuottamisen aloittamiseen.

Väinö Karjalaisen vinkit 4: Miten aloittaa tuottaminen

1.

Väinö Karjalaisen vinkit 4: Miten aloittaa tuottaminen

1

Väinön vinkit 5: Basson äänittäminen

1

01:46

Julkaisupäivä

Tällä oppitunnilla Väinö Karjalainen antaa vinkkejä sähköbasson äänittämiseen mahdollisimman hyvin.

Väinön vinkit 5: Basson äänittäminen

1.

Väinön vinkit 5: Basson äänittäminen

1

Saman aiheen kursseja

Mitä Rockway-tilaus sisältää?

Mitä Rockway-tilaus sisältää?

  • Rajaton pääsy kaikkiin kursseihin

  • Ladattavat nuoti, tabit ja taustanauhat

  • Mobiili- ja TV-app (iPhone ja Android)

  • Jatkuvasti uutta sisältöä

  • Ei sido mihinkään

Yleisimmät kysymykset Tuotannossa: Tiisu -kurssista

Add a Title

Add a Title

Tuotannossa: Tiisu
Tuotannossa: Tiisu

Kokeilemalla ilmaiseksi saat koko sisältömme käyttöösi viikon ajaksi.

Saat rajattoman pääsyn kaikkeen sisältöömme ilman sitoumuksia

Slush top 20

INNOSUOMI-voittaja

bottom of page