Porukka kasaan ja keikalle Apolloon

Julkaistu: 22.01.2016

 

OSAKILPAILUT TÄYTTYVÄT VAUHDILLA, TOIMI NOPEASTI! 

Company Rock on bändikilpailu, jossa yritysten ja yhteisöjen työntekijöistä tai jäsenistä kootut bändit edustavat yritystään esiintyen live-yleisön ja ammattilaistuomariston edessä. Keväällä käydään alkukarsinnat ja syksyllä semifinaalit ja finaali, jossa selviää, kuka himoitun voiton vie. Vuosien varrella mukana on ollut satoja bändikokoonpanoja edustamassa eri alojen yrityksiä. 

Osallistuminen Company Rock -kisaan on bändeille maksutonta, joten päätös kisaan osallistumisesta vaatii vain iloista mieltä, heittäytymistä sekä tietenkin bändin kokoamista, mikäli ei sellaista vielä ole. Company Rock -tapahtuma toimii mainiosti samalla koko henkilökunnan virkistymis- tai motivointipäivänä tai muuten vaan hauskana yhteishengen kohottajana. Oma bändi ja kannustusjoukot hoitavat kilpailemisen yhteistyössä, sillä myös kannustusjoukot huomioidaan osana tuomariston arvosteluperusteita. 

Kaudesta 2016 alkaen olemme tehneet sääntöuudistuksen, jolla haluamme helpottaa ammattiliittojen, yhdistysten sekä mikroyritysten osallistumista kilpailuun. Näin ollen jatkossa kilpailuun osallistuvan bändin jäsenistä vähintään yhden tulee olla edustettavan yrityksen tai yhteisön palveluksessa tai edustettavan ammattiliiton jäsen. Muutoin säännöt pysyvät aiempiin vuosiin verrattuna ennallaan. 

Ilmoittaudu osoitteessa Companyrock.com. Rockway on mukana tukemassa kisaa.